Mateen pyynti

Mateen pyynti

Made on talven kala. Se liikkuu kylmissä vesissä ja etsii silloin ahkerasti ravintoa. Mateen pyynti Kukkolankoskella ajoittuu joulu-maaliskuun paikkeille.

Kukkolankosken perinnekalastaja pyytää madetta koskesta merralla, satoja vuosia vanhan käytännön mukaisesti. Kausi alkaa, kun kuohuva vesi peittyy jäähän. Merrat koetaan jään päältä. Perinnekalastaja soisi ilmaston lämpenemisen pysähtyvän, jotta jäätä muodostuisi jatkossakin.

Pyyntiä varten merta asetetaan otolliseen virtapaikkaan. Virtaa voidaan pyrkiä ohjailemaan rakentamalla pinnan alle aitoja laudoista tai pyöreästä puusta. Merta voidaan myös kiilata kivien väliin tai viereen.

Madetta pyydetään suurella verkkomerralla. Se koetaan kauden aikana suunnilleen päivittäin. Saaliiksi saatuja mateita voidaan säilyttää joitakin päiviä veden pinnan alla sumpussa (tai sunkussa), rei’itetyssä metalliastiassa. Aiemmin käytettiin puisia astioita.

Paikallisilla on tapana säilöä madetta pidemmäksi aikaa perkaamalla se pakastimeen. Made on vähärasvainen kala ja säilyy hyvin. Tunnetuin herkku on madekeitto ja uunissakin kalaa valmistetaan paljon.

Talvikalastuspaikat jaetaan kalastusoikeuksien omistajille huutokaupalla elokuussa. Yhdellä kalastajalla voi olla monta paikkaa ja monta mertaa. Kalastusoikeus on henkilökohtainen, pyyntipaikat määräytyvät huutokaupassa ja ne pysyvät samana koko kauden. Huutokauppa kattaa myös syksyisen nahkiaisen pyynnin.