Siianjako on yksi kiehtovimmista lippouskulttuuriin liittyvistä ilmiöistä. Kukkolankoskella perinne on voimissaan ja sitä tullaan kesäiltaisin seuraamaan läheltä ja kaukaa.
Siianjako on yksi kiehtovimmista perinnekalastuskulttuuriin liittyvistä ilmiöistä. Kukkolankoskella perinne on voimissaan ja sitä tullaan kesäiltaisin seuraamaan läheltä ja kaukaa.
Kesäaikaisen vuorolippouksen ollessa käynnissä (vuonna 2020 3.8. alkaen) vuorokauden siikasaalis jaetaan päivittäin osakastilojen kesken ikivanhalla järjestelmällä. Numeerisessa järjelmässä mahdollisimman samankokoiset siiat jaetaan osakastalojen läjiin, jotka sitten arvotaan omistajilleen. Kukin osakastalo jakaa läjänsä edelleen osuuksiensa kesken. Numeerinen käytäntö mahdollistaa tasapuolisen ja helpon jaon ilman puntaria.
Saaliinjako tapahtuu koskikentällä vanhan kalapuohin edessä lippousvuoron vaihtuessa illalla kello kuuden aikaan. Kyläläiset ja vierailijat kerääntyvät vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan päivän kalastuskommellukset. Saalissiikojen vauhdikas heittely omiin läjiinsä on ohjelmanumero sinänsä.
Siianjako etenee monen katsojan silmissä täysin käsittämättömällä logiikalla. Jako perustuu 16 kantatilalle aikoinaan määriteltyihin osuuksiin, äyreihin. Äyriluku on ⅛ manttaalia, joka kruunun vallan aikana kuvasi tilan veronmaksukykyä. Veronmaksukyky siis määritti tilalle kuuluvan saalisosuuden. Näiden osuuksien mukaan siiat jaetaan edelleen.
Aikoinaan saaliista kymmenys luovutettiin papille. Tästä käytännöstä luovuttiin toisen maailmansodan jälkeen. Vuorossa olleet lippoajat valitsevat itselleen lippokalan ja paistokalan, minkä jälkeen erotetaan löönä- eli palkkasiiat lippovuoron tiloille. Näiden erillisten jakojen jälkeen loppu saalis jaetaan tilojen kesken. Vain muutamat henkilöt muistavat koko monimutkaisen jakoprosessin, mikä tekee siitä kiehtovan seurata.