Unescon sopimus ja luettelot

Kukkolankosken perinnekalastus on tunnustettu merkittäväksi kulttuuriperinnöksi, jota suojellaan Unescon hengessä.

Elävän kulttuuriperinnön suojelua maailmanlaajuisesti ohjaa Yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Se hyväksyttiin vuonna 2003 Unescon yleiskokouksessa.

Suomessa elävää perintöä lähdettiin suojelemaan virallisin keinoin vuonna 2013, kun Suomi hyväksyi yllä mainitun Unescon yleissopimuksen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Sopimuksen toteuttamisesta maassamme vastaa Museovirasto.

Luettelointi

Suojeluun kuuluu olennaisena osana olemassa olevan aineettoman kulttuuriperinnön luettelointi, joka tuo kohteille näkyvyyttä. Vuonna 2016 avattiin Elävän perinnön wikiluettelo, jossa toimijat ja tekijät itse voivat esitellä perinnettään. Wikiluettelo täydentyy jatkuvasti ja tällä hetkellä sieltä löytyy kuvaukset jo 150 erilaisesta perinteestä.

WIkiluettelosta voidaan tehdä esityksiä Suomen kansalliseen elävän perinnön luetteloon. Nimityksiä esittää Museovirasto ja ne hyväksyy opetus- ja kulttuuriministeriö. Ensimmäiset nimitykset luetteloon tehtiin vuonna 2017, jolloin myös Tornionjoen koskikalastuskulttuuri hyväksyttiin mukaan yhtenä 52:sta kohteesta. Vuonna 2020 luettelo täydentyi 12 kohteella eli kokonaismäärä on nyt 64.

Kansallisesta elävän perinnön luettelosta on mahdollista tehdä ehdotuksia Unescon kansainvälisiin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin. Niitä on kolme kappaletta:

– Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luettelo
– Kiireellistä suojelua vaativan aineettoman kulttuuriperinnön luettelo
– Hyvien suojelukäytäntöjen luettelo

Näissä kansainvälisissä luetteloissa on yhteensä jo yli 500 kohdetta 122 maasta. Tornionjoen koskikalastuskulttuuria harkitaan haettavan Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon lähivuosina.

Suomessa järjestelmällinen aineettoman kulttuuriperinnön suojelu Unescon sopimuksen alaisena on vielä nuorta toimintaa. Siitä huolimatta kansainväliseen luetteloon on jo ehditty ehdottaa kahta kohdetta: saunomista ja kaustislaista viulunsoittoperinnettä. Näistä ensimmäisen kohtalo selviää loppuvuodesta 2020 ja jälkimmäisen 2021.

Tornionjoen koskikalastuskulttuuri elävänä perintönä

Kukkolankoskella harjoitetaan lippousta vuosisatoja vanhalla metodilla. Perinne on siirtynyt kulttuurin murroksessa eteenpäin säilyttäen kuitenkin pohjimmaisen muotonsa. Se on pysynyt elävänä.

Elävä perintö on aineetonta kulttuuriperintöä, jolla on usein pitkä historia. Se voi olla jokin paikallinen ilmiö tai yhteiskunnan läpileikkaava teema. Elävällä perinnöllä on merkitys yhteisölleen ja se on läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa myös nykypäivänä.

Elävää perintöä ovat esimerkiksi suullinen perinne, esittävät taiteet, sosiaaliset käytännöt, rituaalit ja juhlat, luontoon ja maailmankaikkeuteen liittyvä tieto ja perinteinen käsityötaito. Käytännössä elävää perintöä Suomessa edustavat esimerkiksi joulunviettoperinne, saunominen, kansanmusiikki ja vaikkapa karjalanpiirakka.

Tornionjoen koskikalastuskulttuuri on alueellinen perinne, jossa ilmenee pieniä eroja eri apajapaikkojen välillä. Kuitenkin perusperiaate on sama ja koko yhteisö näkee perinnekulttuurin arvon. Perinnekalastuksen taito ja siihen liittyvät asiat ovat kautta aikojen siirtyneet perimätietona sukupolvelta toiselle.

Kansainvälinen verrokki Kukkolankosken perinnekalastukselle on Belgian Oostduinkerkessä harjoitettava katkaravun nuottapyynti hevosen selästä.

Tärkein tapa suojella elävää perinnettä on tehdä sitä: soittaa, juhlia, hypätä ruutua, valmistaa perinneruokia, kutoa räsymattoja ja lipota Kukkolankoskella. Pidetään perinteemme elävänä!